Emily Bronte Humiseva Harju » nhadatviet.net

Humiseva harju engl. Wuthering Heights on englantilaisen kirjailijan Emily Brontën kirjoittama romaani vuodelta 1847. Alun perin Ellis Bellin salanimellä julkaistu Humiseva harju kohtasi ensijulkaisunsa aikaan ristiriitaisen vastaanoton, sai osakseen runsaasti paheksuntaa ja myi huonosti, mutta nykypäivänä sitä pidetään yhtenä. Emily Brontë, Humiseva harju 1847 Branwell Brontë, Anne, Emily ja Charlotte Brontën muotokuva n. 1834. Anne 1820-1849 kuvassa vasemmalla, Emily 1818-1848 keskellä ja Charlotte 1816-1855 oikealla. Kerrotaan että Branwell maalasi alun perin omankin kuvansa tauluun, mutta poisti sen — tästä johtuu heijastusmainen kuvio keskellä.

Ja Heathcliff sitten — Heathcliff on yksinkertaisesti täysin kammottava ihminen. Humiseva harju on kierosti ja pakotetusti irvistävä hirviö aivan kuten päähenkilönsäkin. Emily Brontë ei takuulla jätä lukijaansa kylmäksi. Itse nostaisin romaanin pääteemaksi joka tapauksessa pahuuden ja vihan. Humiseva harju on kuin arvoitus, johon ei ole vastausta. Kiehtova ja hämmentävä ja väkevä. Minulle tärkein Brontë-kirja on Kotiopettajatteren romaani, jota olen rakastanut lapsesta asti. Humiseva harju oli lapsena minusta kummallinen ja ahdistava - vasta aikuisena.

Emily Brontë: Humiseva harju, Seven 2008, alkuteos Wuthering Heights, suomentanut Juhani Lindholm, 598 sivua. Emilyn Brontën vuonna 1847 maskuliinisella Ellis Bell -salanimellä kirjoittama Humiseva harju on luokiteltu klassikoksi. Emily Brontë: Humiseva harju Syksyinen retki Haworthiin Brontë-sisarusten kotiin sai tarttumaan Humisevaan harjuun. Lukukokemus oli neitseellinen, koska en aiemmin ollut tutustunut sisarusten tuotantoon. Olin joskus koululaisena ostanut kirjan englantilaisen painoksen Penguin-kirjana. Humisevaa harjua ei voi olla vertaamatta Emily Brontën sisaren, Charlotte Brontën, teokseen, Kotiopettajattaren romaaniin. Samoin kuin Kotiopettajattaren romaanin kohdalla, kirjan vahvat tunteet on kuitenkin kuvattu hyvin hillitysti nykyaikaisen lukijan näkökulmasta: tosin Humiseva harju on hieman Charlotte Brontën romaania rohkeampi.

Emily Brontë 1818-1848 oli Brontën kirjailijasisaruksista keskimmäinen. Paha vilustuminen johti ensin tuberkuloosiin ja lopulta kuolemaan, kun Emily oli vain 30-vuotias. Vuotta ennen Emilyn kuolemaa ilmestynyt Humiseva harju jäi hänen ainoaksi romaanikseen, mutta se on saavuttanut klassikon aseman. 09/08/2006 · Emily Brontëa 1818-48 pidetään usein Brontën kirjailijasisaruksista lahjakkaimpana. Hänen romaaninsa Humiseva harju Wuthering Heights, 1847 on niittänyt mainetta väkevänä ja synkkämielisenä rakkauskuvauksena, mutta tarkempi lukeminen.

Humiseva harju sai ristiriitaisen vastaanoton eikä myynyt kovin hyvin. Emily Brontën veli Branwell kuoli syyskuussa vuonna 1848. Hänen hautajaisissaan Emily Brontë itse vilustui ja sairastui tuberkuloosiin. Hän kieltäytyi vastaanottamasta hoitoa ja kuoli 19. joulukuuta vuonna 1848 ollessaan vasta 30-vuotias. Humiseva harju 1847 on Emily Brontën alkuvoimainen mestariteos, joka jäi hänen ensimmäiseksi ja viimeiseksi romaanikseen. Ilmestyessään se sai ristiriitaisen vastaanoton ja epäiltiin, olisiko nainen koskaan voinut kirjoittaa niin hurjia henkilöitä, raastavaa tarinaa ja todentuntuista maailmaa.

The Elder Scrolls 76
Debian Mysql 5.6
Compare Samsung A50 E Note 7 Pro
Você Pode Conceber Ao Amamentar
Fonte Otama Ep
Sacola Fabulosa Da Menina
Valor Do Bebê Do Gorro De Butch
Pima X Ray Tech
Spotify On Discord
Exemplo De Livro Didático Significado
Blood Rapid Pass
Louis Vuitton Odeon Mm Novo
Gucci Tartan Skirt
Sonic Team Racing Nintendo Switch
Sapatos De Inverno Tommy Hilfiger
Vince Cable Renuncia
Classpass Barry's Bootcamp
Lebron 15 Hypebeast
Robô De Equilíbrio Ev3
Pombo Mundialmente Famoso
Pedido Online De Pizza De Roma
Mouse Óptico Sem Fio Pictek
Estilos Pixie Bonitos
Filme Com Classificação Mais Baixa De Mcu
Sapatos Da Moda 2019
Jardim Elevado Do Olhar De Madeira De Keter
Novo Vauxhall Mokka Automatic
Náusea E Tontura Pós-gripe
Panquecas De Batata À Minha Volta
Dor Na Extensão Do Punho
Pg 2.5 Azul E Preto
Clash Of Clans Z Baixar
Sintomas Prolongados De Gripe
Iphone 7 Plus 8 Plus Tamanho
Adidas Sapatos Rich The Kid
Bolsa Grande Com Muitos Compartimentos
Meu Telhado Da Minha Boca Dói
Samsung 55 4k 2160p
Epix Channel Spectrum
Parando Por Madeiras Em Uma Noite De Neve Poema Completo
/
sitemap 0
sitemap 1
sitemap 2
sitemap 3
sitemap 4
sitemap 5
sitemap 6
sitemap 7
sitemap 8
sitemap 9
sitemap 10
sitemap 11
sitemap 12
sitemap 13